27.5.2010
Puheenjohtaja Urpilaisen mielestä hallitus on ylimielinen, koska se ei ota huomioon opposition ehdotuksia politiikan tekemisessä.
Ensinnäkin on läpipaistavaa, kuinka vanha valtapolitiikka on demareissa edelleen vallassa. SDP:lle oppositio on yhtä kuin SDP. Kun SDP:n tarpeita ei huomioida riittävästi, ollaan oppositiota kohtaan ylimielisiä, kun SDP:n kanssa ei jatkuvasti neuvotella, ollaan opposition suhteen vaihtoehdottomia.
Yhtälailla voidaan kysyä, että kuinka sellaisten kanssa rohjetaan neuvotella, jotka ensimmäisenä ovat sovitusta lipeämässä. Näinhän on tapahtumassa mm. perustuslakiuudistuksen kanssa, mistä demarit ovat myös tekemässä populistista vaalipolitiikkaa.
Suomalaisessa demokratiassa on vain vallalla järjestelmä, missä kulloinkin toteutetaan enemmistöhallituksen hyväksymää hallitusohjelmaa ja sen pohjalta syntyvää politiikkaa. Luulisi tämän olevan kirkkaana demareiden mielessä Lipposen hallituksen ajoilta.
Kukaan ei kiellä ja estä oppositiota tuomasta hyviä esityksiä ja tuskinpa oppositio niitä edes patentoi itselleen, vaan ne ovat vapaasti käytettävissä. Totuus kuitenkin on, että opposition ja varsinkin SDP:n politiikka on perustunut enemmän hallituksen arvosteluun kun vaihtoehtojen esittämiseen.
Vanha totuus on se, että kaverin virheitä sormella osoittaen osuu aina neljä sormea kohti itseä. Ja näin on käynyt myös SDP:lle ja uskon vaan, että myös ihmiset tämän huomaavat. Haukkumalla, räksyttämällä ja toisten virheissä elämällä ei pitkälle pärjää. Ei parisuhteessa, ei työelämässä, eikä politiikassa!
|