Etusivulle

Blogi

21.3.2010

Keskustan varapuheenjohtajat Rantakangas ja Puumala ovat löytäneet yllättäen ratkaisun Ylen rahoitukseen. He esittävät yleisradiomaksun sijaan rahoituksen järjestämistä budjettirahoituksena. Mistä herrat ovat mallin hakeneet, siitä ei ole tietoa.

 

Kyseiseen mallin voi käydä tekemässä opintomatkan esimerkiksi vaikka Romaniassa tai Vatikaanissa. Eipä juuri muualla taida julkisenpalvelun rahoittaminen toteutua budjettivaroista. Perusteluna esitetään, että maksu on sosiaalisesti epäoikeudenmukainen pienituloisia kohtaan sekä niitä kohtaan jotka eivät Yleä käytä.

 

 Lukkoon lyötyjä kantoja ei kannattaisi heitellä ennen kuin asiaa on pohtinut useammalta eri kannalta.

 

Budjettirahoituksella Ylen sitominen poliitikkoihin ei ole hyvä asia. Viimesyksyn tapahtumat osoittivat, kuinka tärkeää on, että poliitikot pysyvät irti riippumattomasta mediasta ja ohjelmatuotannosta. Mikäli rahoitus ratkaistaisiin vuosittain eduskunnassa, olisi riippumattomuus vaarassa.

 

 Oli hirveätä seurata kuinka määrätyt poliitikot yrittivät toimia ohjelmatuotannon tuomareina. Mikäli tällaisella hengellä varustautuneet poliitikot tai puolueet päättäisivät Ylen rahoituksesta, niin mahtaisi olla aika show.

En usko, että eduskunnassa löytyy riittävästi pitkäjänteisyyttä päättää rahoituksesta vuosittain. Tähän olisi johtamassa keskustalaisten esitys.

 

Ylen olemassa olon oikeutta ei kiistetä. Julkinen palvelu on osa sivistynyttä yhteiskuntaa. Julkisen palvelun tehtävä on säädetty ja se erottaa Ylen muista medioista. Tämä on hyvä muistaa. Hyvä on muistaa myös se, että Ylellä on jopa kriisitilanteissa tai poikkeusoloissa velvoitteita joita ei ole muilla medioilla.

 

Paljon rahoitusratkaisua tärkeämpi tai itse asiassa kiireisempi olisi kuitenkin pohtia julkista palvelua 2010 luvun Suomessa ja siitä eteenpäin. Tämä keskustelu tuntuu olevan kiellettyä. Vaatiessasi keskustelua, sinut leimataan Ylen toimintojen supistajaksi.

 

Isoin kysymys mielestäni on se, kun Yle on taitavasti ammattitaidolla ja menestyksellä kehittänyt, uusinut ja laajentanut palvelujaan, onko se tehnyt sen julkisenpalvelun tehtävää toteuttaakseen vai kilpailun vuoksi? 

 

 Olisi kaikkien kannalta fiksumpaa, kun näin ison kokonaisuudistuksen yhteydessä käytäisiin avoin parlamentaarinen keskustelu julkisenpalvelun roolista, toiminnan ydinalueista ja hallinnosta.

Saataisiin yhtenäinen näkemys siitä, mitä julkinen palvelu on suomalaisessa moniarvoisessa mediakentässä 2010-luvulla?

 

Tämän jälkeen tiedettäisiin mihin ja paljon rahaa tarvitaan ja miten se kerätään. 

 

Kyllä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen löydetään ratkaisu ilman, että eduskunnan saliin tuodaan budjettirahoituksen muodossa jälleen yksi poliittinen pelinappula lisää.

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930