Etusivulle

Blogi

19.2.2010

 

En olisi ikinä uskonut, että tällaisena yhteiskunnallisena aikana löytyy näin epäsolidaarista väkeä maastamme kun on Timo Räty ja hänen järjestönsä toiminallisesti pienet kääpiönsä. AKT:n vaatimukset ovat pöyristyttäviä.

Nykyinen AKT:n lakonuhka on jo vienyt tilauksia ja runsaasti. Esimerkiksi Kotkan satamassa seisoo tällä hetkellä jo yhden metsäteollisuuden yrityksen kontteja useita kymmeniä ja kaikki muutkin satamat alkavat olla täynnä.

Kun vähän on näkyvissä valoa vientiteollisuuden erisektoreilla, niin sitten nämä örveltäjät, yksi tällainen avainala tulee, käyttää asemaansa härskisti hyväksi ja laittaa lakonuhan päälle. En viitsi edes sanoa mielipidettäni asiasta. Vaatimukset ovat täysin kohtuuttomia.

Paperiliiton Ahosella ja AKT:n Timo Rädyllä ei ole mitään tekemistä ulkoisella olemuksella keskenään mutta määrätynlainen ay-hulluus yhdistää molempia. Paperiliiton Ahonen tosin on ollut viime vuodet hiukan hiljaisempaa miestä sattuneesta syystä mutta Rädyllä ei ole uho loppunut.

Jos tieto siitä pitää paikkansa, että Räty kumppaneineen vaatii vuoden palkkaa irtisanomissuojaksi, niin kuka kansalainen tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa voi olla kyseisen Hemmon vaatimusten takana?

Rätyä seuratessa tulee mieleen, että mikä se oli aikanaan se "Napoleon-tauti"?  

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930