Etusivulle

Blogi

6.12.2009

Viime maanantaina vietettiin Suomen historian erästä merkittävää muistopäivää. Suomen itsenäisyys joutui todelliseen koettelemukseen seitsemänkymmentä vuotta sitten 105 päivää kestäneessä Talvisodassa. Maamme oli itsenäistynyt vain kaksi vuosikymmentä aikaisemmin, mutta siitäkin huolimatta kansallinen yhtenäisyys oli tiivis ja tahto puolustaa omaa maata oli voimakas. Sodassa suomalaiset osoittivat periksiantamattoman luonteensa ja itsenäisyys turvattiin. Tänä päivänä tuo luonteenpiirre on edelleen voimissaan. Yhä harvemmalla nuorella on enää isovanhempia, jotka kertoisivat lapsenlapsilleen sota-ajasta ja sodanjälkeisen yhteiskunnan rakentamisesta.

 Saamme turvaksemme tuntea sen, että suomalaiset arvostavat maamme itsenäisyyttä! Tämä arvostus käy läpi sukupolvien, se ei tunne ikärajoja. Harva asia on enää nykypäivän Suomessa sellainen, jonka voi sanoa yhdistävän isät ja pojat, äidit ja tyttäret, mummot ja vaarit, nuoret ja vanhat. Maamme itsenäisyys ja sen juhlimiseen pyhitetty päivä on sellainen!

 Ajattelen usein, että velkaa, joka meillä on silloisille sukupolville, on mahdotonta maksaa takaisin. Edelliset sukupolvet ovat rakentaneet meille ja lapsillemme hyvän maan asua. Sotien jälkeen suomalainen yhteiskunta rakennettiin hyvinvointivaltioksi, joka turvaa kansalaisten perusoikeudet. Kukin sukupolvi saa vuorollaan tämän arvokkaan perinnön hoidettavakseen. Kun minä ja minun ikäluokkani hoidamme sen kunnialla ja siirrämme aikanaan vastuun omille lapsillemme, uskon että se on paras kiitos jonka voimme itsenäisyydestä osoittaa. Pidämme isänmaastamme hyvää huolta.

 Tänä päivänä Suomea ovat kohdanneet aivan uudenlaiset haasteet. Yhteiskuntamme rakenteita koettelee poikkeuksellisen laaja ja vaikea kansainvälinen taloustaantuma.

 Hyvinvointiyhteiskunnastamme on huolehdittava. Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii kansallista yhtenäisyyttä, päättäväisyyttä sekä aukotonta ja avointa luottamusta eri toimijoiden kesken. Meillä tämän päivän päättäjillä olisi paljon opittavaa sodanajan sukupolvelta!

 Tänään on kuitenkin suuri päivä. Olen aina veteraaniperheen lapsena nauttinut siitä tunnelmasta ja perinteestä, jonka olen kodin perintönä saanut.

 Tänä päivänä me suomalaiset hiljennymme pohtimaan omaa historiaamme - suhtaudumme itsenäisyyteemme kiitollisin, hartain, mutta ylevin mielin.

 Katso taaksepäin, kiitä. Katso eteenpäin, luota. Katso ylöspäin ja usko.

 Usko elämään, usko huomiseen, usko suomalaisuuteen kulminoitui myös uskoon. Rukouksen henki ja usko korkeimman johdatukseen oli vahva ase kiväärin, kokardin ja aseveljen rinnalla. Tämä henki on myös johdattanut itsenäisyytemme perinteitä aina tähän päivään saakka.

 Suomen itsenäiseen historiaan liittyy niin monta suurta ihmettä, että niitä jaksaa ihmetellä vuosi vuoden jälkeen.

 Toivotan teille jokaiselle hyvää Itsenäisyytemme juhlapäivää. Olkoon maallamme siunaus, että saamme rauhassa ja yksimielisyydessä elää.

 

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930