Blogi

Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointitalkoot tarvitsevat tulevina vuosina kaikkien työikäisten panoksen.

Asennetta työttömyyttä kohtaan vuodesta toiseen selvitetty Nuorisobarometrissä väitteellä:

”Työttömänä olo ei ole paha asia, jos toimeentulo on turvattu”.

Näkemykset ovat muuttuneet vuosien varrella paljon, mutta eivät kuitenkaan niin tasaisesti kuin arvostukset yleensä. Koko 90-luvun asenne pysyi hyvin samanlaisena lähes kahden kolmesta kokiessa työttömyyden kielteisenä. 2000-luvun alussa tapahtui kuitenkin nopea muutos, niin että kyselyssä enemmistö ei enää pitänyt työttömyyttä välttämättä pahana asiana.

Hälyttävää oli se, että tutkimus osoitti, kuinka merkittävä osa nuorista on valmis elämään työttömyyskorvauksella työnteon sijaan.

40 % valitsi enemmin kotona olon tilapäisen työn sijaan, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri. Mikäli lainsäädäntö tämän mahdollistaa, niin kyseinen valinta on inhimillisesti ymmärrettävää. Suuri ongelma on se, että yhteiskuntaan kasvaa sukupolvi, jolle ei ehkä ole hahmottunut kuinka paljon arki vaatii työntekoa, että meillä on kantokykyä pitää yllä hyvinvointia.

Minun arvostukseni sodanajan sukupolvea kohtaan syntyy siitä tavasta, jolla he rakensivat sodan raunioina olleen Suomen uudelleen ja maksoivat siinä sivussa vielä sotakorvauksetkin viimeistä penniä myöten. Silloin työn tekeminen ei ollut välttämätön paha. Tarvittiin jokaisen suomalaisen panos isänmaan hyväksi.

Vaikka elämme vaikeassa työllisyystilanteessa, on meidän avoimesti keskusteltava siitä, mikä on vastikkeettoman tuen määrä ja tapa tulevaisuuden Suomessa. Yhtäkään nuorta ei saa opettaa sellaiseen elämänmalliin, jossa raha kasvaa puissa ja satoa saa korjata kerran kuussa tekemättä mitään. Tarvitsemme jokaisen suomalaisen rakentamaan suomalaista hyvinvointia tulevina vuosina, kun suuret ikäluokat siirtyvät ansaituille eläkepäiville.