Blogi

Merkittävä osa kuluneesta työurastani on ollut median parissa. Olen toiminut radiotoimittajana ja päätoimittajana kolmentoista vuoden ajan. Kyseessä tosin oli vain kaupallinen paikallisradio Päijät- ja Itä-Hämeessä. Kuuntelijoita oli kuitenkin parhaimmillaan yli satatuhatta, huomattavasti enemmän kuin monella paikallislehdellä lukijoita. Itse asiassa kuuntelijoita oli enemmän työväestössä kuin huomattavasti isommilla resursseilla toimineessa paikallisessa Yleisradion yksikössä.

Toimittajat ovat vuosien aikana nauttineet merkittävistä pikkueduista, jotka ovat kuuluneet tavallaan luontaisetuihin, vaikka niitä ei ole kirjoitettu työsopimukseen. Pienen radion päätoimittajana ja yrittäjänä sain viikoittain kutsuja lounaalle, illanistujaisiin, tapahtumiin, teatteriin, konsertteihin ja kissanäyttelyihin.

Minulla syntyi käsitys, että se on toimittajamaailmassa ”maantapa”.

Miksi kutsuja sitten tulvi ovista ja ikkunoista.. Halusivatko kutsujat, että suhtaudun myönteisesti heidän asiaansa, teen juttua heidän tuotteistaan vai miksi? Vastuullinen journalisti ei tähän höynään lankea. Miksi sitten toimittajille maistuu niin runsaasti ilmainen ruoka ja juoma, jos he kuitenkin ovat korkealla etiikalla varustettuja?

Jos se heille maistuu vastikkeettomasti niin, miksi toimittajien käsitys on se, että poliitikot eivät voi ottaa tukea vastaan ilman vastikkeita?

Minua on aina ihmetyttänyt se, että rivitoimittajat eivät näe siinä mitään ongelmaa, että heistä monet nauttivat vuositasolla suuria etuja ilman mitään järkevää syytä.