Etusivulle

Blogi

19.9.2009

SDP:n puheenjohtaja kertoi tänään vuoden 2007 eduskuntavaalien ratkaisun syyt. Tämä ei ollut ensimmäinen suuren luokan avaus demarijohtajalta. 

 

Hänen mielestään Nova Groupin osallistuminen vaalirahoitukseen toi Suomeen porvarihallituksen. Mikäli SDP rakentaa tappion selittämisen noin naiiville pohjalle, on tappioita tulossa lisää. 

 

Nova Groupin taloudellinen tuki vaaleihin oli ensinnäkin kuin hyttysen ininä Kokkolan kesäyössä. Toiseksi, vaaleja ei yksittäinen rahoittaja ratkaise. Jos näin olisi, niin Ay-liike olisi ratkaissut vaalit jo useamman kerran.

Urpilaisen kommentti on vertaansa vailla. Se on suurta äänestäjien aliarvioimista ja jopa halveksuttavaa. Joku yksittäinen rahoittajako kääntäisi päät pois valtionhoitajapuolueesta?

 

Palkansaajajärjestöjen tuki demareille oli moninkertainen verrattuna Nova Groupiin. Urpilaisen kannattaisi politiikan tekemisessä keskittyä oman viestinsä perille saattamiseen, sen sijaan että jää miettimään vaaleja 2007 tai etsiä kaverin virheitä.

 

Kyseisellä menolla SDP huomaa, että eduskuntavaalit 2011 menivät naapurin epäkohtia etsiessä ja tappiot jatkuvat.

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930