17.9.2009
Minua on ilahduttanut se, että oppositiossakin jotkut ovat uskaltaneet kehua hallituksen budjettiesitystä. Kyseinen esitys sisältääkin paljon hyödyllisiä toimenpiteitä, jotka auttavat torjumaan ja korjaamaan taantuman aiheuttamia ongelmia yhteiskunnassa.
Toiset opposition edustajat ovat ottaneet perinteisemmän linjan: Budjettiesitys aiheuttaa kuntatalouden romahtamisen, kyykyttää köyhiä ja hyysää rikkaita..Että näin. Ehkä älyttömin opposition syytös on viime päivinä ollut väite rikkaille suunnatuista verohelpotuksista. Mistähän tämä ajatus on taas kerran temmattu? Niin ikään väitetään, ettei hallitus elvytä tarpeeksi. Mihin
tarkoitukseen ajatellaan 13 miljardin euron velan olevan? Vai eikö tämä summa tosiaan ole tarpeeksi.
Oppositiolla on realiteetit pahasti hukassa. Ei tarvitse kovin kummoisia matemaattisia lahjoja tajutakseen suomalaisen yhteiskunnan tilan tulevaisuudessa, ikärakenteen koko ajan muuttuessa: Työtä tekevien määrä vähenee ja hoivapalveluja tarvitsevien määrä kasvaa.
Tässä tilanteessa eivät hyvinvointipalvelujen ongelmat ratkea lisäämällä yhä enemmän rahaa vanhoihin rakenteisiin. Tällainen ratkaisu olisi kansantaloudellisesti kerta kaikkiaan mahdoton. Ellei oppositio sitten ole löytänyt salaista rahalähdettä, josta se ei ole meille muille kertonut.
Meidän on oltava valmiita uudistumaan ja uudistamaan yhteiskuntamme rakenteita!
Aivan kuten meitä edeltäneet sukupolvet ovat tehneet meidän hyväksemme. Juuri ne kunnat, joissa on rohkeutta, innovatiivisuutta, ja yhteistyökykyä omien sisäisten tuottamismarkkinoiden ulkopuolelle, tulevat pärjäämään tulevina vuosina.
Toinen tärkeä tekijä hyvinvoinnille on nuorten työllisyys. Työmarkkinoiden on kyettävä ottamaan nuoria joustavasti työmarkkinoille, sillä juuri nuoret ovat tulevaisuuden yhteiskunnan tukipilareita. Tällä hetkellä nuorisotyöttömyys on vakava ongelma, mutta tehdyn tutkimuksen mukaan myös asenteissa on parantamisen varaa. Meidän on pakko huolestua siitä, että jopa 40 prosenttia nuorista pitää työttömänä olemista aivan luonnollisena.
On otettava käyttöön kaikki mahdolliset toimenpiteet niin kouluissa kuin työntekijäjärjestöissä, jotta nuoret saadaan työelämän alkuun esimerkiksi työharjoittelun avulla. On elintärkeää saada nuoret sitoutumaan työntekoon, sillä tarvitsemme jokaisen ihmisen työpanoksen turvataksemme tulevaisuuden suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. |