19.5.2009
Lahdessa kaupunginhallitus käsitteli alueen elinkeinostrategiaa viime maanantaina. Strategia sinänsä ei tuo alueelle yhtään työpaikkaa, mutta se on toivottavasti auttamassa pitkässä juoksussa alueen elinkeinoelämän vahvistumista ja monipuolistumista ja tekemässä Lahden seudusta entistä yritysmyönteisemmän.
Tuntuu vieläkin siltä, että joukossamme on liikaa päättäjiä, jotka eivät ymmärrä, että vain ja ainoastaan menestyvät ja kasvavat yritykset tuovat alueelle työtä ja verotuloja, joilla hyvinvointi- ja peruspalveluja voidaan ylläpitää. Olen vakuuttunut, että tämäkään ei yksinään tulevaisuudessa riitä, vaan palveluiden tuottamiseen on löydyttävä uusia toiminta- ja tuottamismalleja. Siksi Lahdenkin alueen elinkeinostrategiaan on kirjattu teksti, missä yksityinen sektori otetaan entistä vahvemmin mukaan palveluiden tuottamiseen.
Ja tämä lause ei SDP:lle käynyt. Se nähtiin ideologisena ristiriitana ja haluttiin pois. Pysähtyneisyyttä edustavat demarit eivät tajua minkä karhunpalveluksen he tekevät tulevaisuuden Suomelle yrittämällä estää kehityksen ja uudet toimintatavat. Onneksi heidän ajatuksensa jäivät vähemmistöön.
Odotan äärimmäisen suurella mielenkiinnolla keskiviikkona, ennen helatorstaita käytävää innovaatioselontekoon liittyvää lähetekeskustelua. Millaista jarrua demareiden edustajat eduskunnassa painavat, kun valtakunnan tasolla puhutaan suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden menestystekijöistä.
Joskus Paavo Lipposen aikaan mentiin eteenpäin niin, että perävalot vilkkuivat. Nyt tuntuu siltä, että ohjenuorana on vanha polkupyörämainos: ”Vain pakki puuttuu”.
|