Etusivulle

Blogi

29.4.2009

Vappu on suomalaisen työn juhla. Mitä tulee työntekoon, me suomalaiset olemme tunnettuja uutteruudesta ja korkeasta osaamisestamme. Suomalainen työ on kansainvälisesti arvokasta ja arvostettua, mutta ennen kaikkea se on suomalaisen hyvinvoinnin kulmakivi. Yhteiskuntamme rattaat pyörivät ainoastaan työtä tekemällä.

Hallitus on reagoinut nopeasti tämänhetkisen vaikean taloustilanteen aiheuttamiin työllisyysongelmiin. Sen tärkein tavoite on ollut suomalaisten työpaikkojen turvaaminen. Hallitus on käynnistänyt monia elvytyshankkeita, joiden tavoite työllisyyden lisääminen. Hallitus ei voi muuttaa maailmantalouden tilaa, mutta se on tehnyt merkittäviä toimia minimoidakseen taantuman vaikutukset yhteiskunnassamme.

Eläkeiän nostosta käydyn keskustelun yhteydessä nousi esiin tärkeitä teemoja työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen liittyen. Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja työtahti koventunut. Kun tähän soppaan lisätään vielä huono työilmapiiri, ovat uupumus ja masennus luonnollinen lopputulos. Me tarvitsemme nyt ennen kaikkea konkreettisia toimia työhyvinvoinnin parantamiseksi ja työelämän kehittämiseksi. Meidän on osoitettava toisillemme kannustamista ja välittämistä, etenkin nyt vaikeina aikoina. Tarvitsemme asennemuutoksen: Perhearvot ja lähimmäisistä huolehtiminen on otettava huomioon työelämässä. Työ- ja perhe-elämä on voitava sovittaa yhteen entistä paremmin. Myös ikääntyville työntekijöille on luotava henkilökohtaisesti räätälöityjä ja joustavia ratkaisuja.

Vappu on ilon juhla ja uskon, että näihin asioihin tullaan vaikuttamaan ja että nykyhallitus tulee niihin puuttumaan. Tarvitsemme toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Malja suomalaiselle työlle ja sen arvostukselle ja iloista vappua kaikille!

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930