Blogi

Sanomme helposti kassajonossa "anteeksi" ihmiselle, jota vahingossa tönäisemme. Sekin on kaunis ele, mutta ei useimmiten aiheuta suurta sisäistä pohdintaa tai oman mielen nöyrtymistä. Sen sijaan tiedostaessamme ja ehkä sisäisenä ahdistuksen tunteena tuntiessamme sen, että olemme jotain läheistä tai ihmistä loukanneet sanoilla tai teoilla voi anteeksi pyytäminen olla vaikeampaa. Usein hyökkäys on parempi puolustus.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen julkinen anteeksipyyntö eduskunnan kyselytunnilla ja TV-kameroiden edessä osoittaa suurta nöyryyttä, jota harvemmin poliitikoissa löytyy. Öykkäreitä, oman hyvyytensä korostajia ja ympäristön syyttäjiä löytyy sitäkin enemmän. Jyrki Katainen koki loukanneensa oppositiopuolueiden edustajia ja ehkä muitakin vertaamalla heitä kolumnissaan Terijoen hallitukseen ja pyysi tätä sitten nöyrästi anteeksi. Vahvalla arvomaailmalla omistetut kansanedustajat ja puolueidensa puheenjohtajat Päivi Räsänen ja Timo Soini kiirehtivät julkisesti kertomaan, että kun selvästi pyytää anteeksi pitää anteeksi antaa. Mutta mitä teki vasemmisto?

Eräs vasemmistoliittolainen totesi, ettei hänen tarvitse anteeksi antaa. SDP:n Jukka Gustafsson oli luku sinänsä. Kun muut olivat kiirehtineet antamaan anteeksi, jatkoi Gustafsson huutamista. Tämä johtui siitä, että hän oli kirjoittanut muutaman rivin verbaalista nokkeluutta paperille ja siitähän ei poiketa. ”Osoititte uskomatonta sivistymättömyyttä, historian ymmärtämättömyyden tajua, ylimielisyyttä ja kloppimaisuutta” Gustafsson suorastaan huusi ja puhui lähestulkoon anteeksi antamisen mahdottomuudesta. No, moni Gustafssonin tunteva jätti omaan arvoonsa tuon kommentin.

Oli miten oli, Jyrki Katainen osoitti käytöksellään olevansa suuri ihminen. Politiikassa ovat vähissä henkilöt, joita ei tarvitse jatkuvasti epäillä, pelätä tai pohtia heidän intressejään. Sellaiseen, joka myöntää virheensä tai tahdittomuutensa, voidaan luottaa. Sellaisella poliitikolla on oikeus vaatia, että myös häntä syyttävät pysyvät totuudessa.