Etusivulle

Blogi

23.10.2008

 

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas oudoksuu SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen puheita maksuttomasta päivähoidosta. Eikä ihme, onhan Sailas vastuuntuntoinen virkamies. Sailakselta saavat kyytiä myös puheet maksuttomasta joukkoliikenteestä. Maksuton päivähoito olisi suora tulonsiirto hyvätuloisille, se lisäisi tuloeroja hyvätuloisten ja pientuloisten välillä. Pelkästään meillä Lahdessa maksuttoman päivähoidon vaikutus olisi vuodessa lähes 50 miljoonaa euroa, eli yli vuosikatteen tai yli investointipotin. Mielenkiintoista on se, että SDP:n valtuutettu Lahdessa ja demareiden Viikko-Hämeen päätoimittaja Jarkko Nissinen on ottanut vaaliteemaksi maksuttoman päivähoidon. Samaan aikaan hän kritisoi lehdessään kaupungin talousarviota löysäksi. SDP:n talouspolitiikka on poukkoilevaa, hapuilevaa eikä edusta tämän päivän haasteita. Kaupunginjohtaja Myllyvirran talousarvio on kieltämättä paljon hyvää jakava ja elvyttävä, mikä lienee saanut demarit takajaloilleen. Pikkulinnut laulavat, että maksuton päivähoito on keino yrittää nostaa puolueen kannatusta. Pitää kuitenkin muistaa, että suomalainen on fiksu ihminen, johon eivät populistiset epärehellisyydet pure. Sen näyttävät myös tämän päivän YLEN:n galluptulokset!

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930