Etusivulle

Blogi

16.10.2008

Eduskunnan torstaisen kyselytunnin älykkäin kysymys tuli Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Timo Kallilta, joka totesi, että demareiden suurimmat tavoitteet ovat maksuton päivähoito ja ilmainen joukkoliikenne. Hän esitti hallitukselle kysymyksen: "Kuinka elvyttäviä nämä toimenpiteet olisivat hidastuvan kasvun Suomessa?" Loistava kysymys, joka konkretisoi hallituksen ja demareiden eron.

 

Demarit ajavat maksutonta päivähoitoa kaikille tuloluokasta riippumatta. SDP kertoo myös, että hallitus nostaa päivähoitomaksuja. Lause on poliittista vääristelyä, koska yli puolella ihmisistä maksut laskevat.

 

Elokuun alussa voimaan tulleessa päivähoitomaksu-uudistuksessa tulorajoja korotettiin nykyisestä. Maksuttoman päivähoidon piiriin pääsee siis yhä useampi pienituloinen - ja hyvä niin. Maksuttomalla päivähoitounelmalla demarit jatkavat sitä rikkaille ja hyvätuloisille suunnattua tulonsiirtopolitiikkaa, mitä he harjoittivatt jo edellisessä hallituksessa ollessaan.

 

Tuolloin poistettiin Suomesta varallisuusvero demarivaltiovarainministerin johdolla. Aikaisemminhan verotusarvoltaan yli 250 000 euron omaisuudesta tuli maksaa valtiolle veroa, mutta käytäntö poistettiin 1.1.2006. Tämän arvioitiin vähentävän valtion verotuloja noin 150 miljoonalla eurolla. SDP:n ollessa hallituksessa verohelpotuksia tehtiin nykyistä hallitusta suuremmillakin summilla ja aivan saman kaavan mukaan kuin tälläkin hetkellä. Syytöstä suurituloisten suosimisesta ei silloin kuulunut. Nykyhallitus on järjestyksessä jo neljäs hallitus, joka keventää tuloveroja merkittävästi. Tähänastinen kokemus osoittaa, että veronkevennykset eivät suinkaan ole johtaneet verotuoton pienenemiseen. Päinvastoin: Taloudellisen toimeliaisuuden lisääntyminen on kerryttänyt enemmän verotuloja ja vahvistanut siten hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa.

 

Kun siis SDP auttoi rikkaita poistamalla varallisuusveron, on loogista, että se unelmoi heidän auttamisestaan edelleen. Pienituloiset ja monet yksinhuoltajat eivät tänä päivänä maksa päivähoidosta mitään! Eli SDP:n uudistus hyödyttäisi rikkaita ja hyvätuloisia, joiden lapset ovat päivähoidossa. Mitä se hyödyttää pienituloista perhettä tai yksinhuoltajaäitiä tai - isää, jos 100 000 euroa vuodessa ansaitseva perhe saa vapautuksen päivähoitomaksuista? Uudistus maksaisi 300 miljoonaa euroa ja olisi suora tulonsiirto hyvätuloisille!

 

Tuon summan voi mielestäni käyttää huomattavasti paremminkin. Lapsiperheiden tueksi tarvitaan muutakin kuin maksutonta päivähoitoa. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei mitata sillä, kuinka hyvin se jakaa roposia kaikille. Muutama euro ei hyvätuloisen kukkarossa tunnu.

 

Siksi hallitus toteuttaa ensi vuoden budjetissa Suomen historian suurimman sosiaalietuuden parannuksen. Sairaus- ja vanhempainrahojen sekä kuntoutusrahojen vähimmäismääriä korotetaan yli 160 eurolla kuukaudessa. Tämä korotus tarkoittaa sitä, että monien äitien vuodessa saama vähimmäisäitiyspäiväraha nousee nykyisestä 380 eurosta kuukaudessa noin 542 euroon kuukaudessa.

 

Tulonsiirtojen ja palveluiden kohdentaminen on yksi selkeimmistä politiikan arvovalinnoista. Tämän suhteen on puolueiden välillä suuria eroja. SDP:n suurin unelma tämän päivän Suomessa on päivähoitomaksujen poistaminen, mikä olisi vain kallis tulonsiirto keski- ja hyvätuloisille, sillä nykyisin vain kaikkein pienituloisimmat eivät päivänhoitomaksua maksa.

 

Kokoomus haluaa kampanjoida tuomalla omat arvonsa ja näkemyksensä selkeästi esiin. Sen mitä vertaillaan, pitää pohjautua totuuteen.  Onneksi suurin osa suomalaista on tekijäkansaa, joka ennemmin tarttuu asioihin, kuin arvostelee ja huutelee parvekkeelta neuvoja.

 

 

 

 

 

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930