3.10.2008
Julkisuuden muoto ja laajuus ovat muuttuneet viime vuosina hurjasti. Tänään näitä julkisuutta kaipaavia, sinne keinolla millä hyvällä meneviä ihmisiä, on maa täynnä. Haarukka ulottuu Tukiaislaisista, BB-talon kautta aina politiikan huipulla oleviin henkilöihin. Oman sotkunsa tähän soppaan on tietty lisännyt median koventunut kilpailu, ihmisten tirkistelynhalu sekä joidenkin henkilöiden julkisuuden kautta saama toimeentulo. Eduskunnassa on vähintäänkin kahdenlaista suuntaa: On niitä, jotka kunnioittavat omaa yksityisyyttään ja perhettään niin paljon, että eivät alista näitä yleiseksi riistaksi. Sitten on joukko, joka vaihtaessaan keittiöön uuden lampun kertoo tapahtuneesta toimittajalle. Tuntuu, että joillakin edustajilla on julkisuudesta tullut oikeasti pakkomielle. Jos menee viikkokin ilman lööpeissä oloa tai pippaloissa kameran valoihin osumatta, iskee paniikki. Iltalehti kyseli edustajilta taas työpaikkahäirinnästä. Onko sinua häiritty? Oletko häirinnyt? Kerro tapaus ym…Voin tässä vastata, että valitettavasti olen jäänyt ihan paitsi!
Muistan hyvin tarinan kissasta, joka syliin otettuaan aluksi kehrää hiljaa, kunnes jossain vaiheessa raapaisee, ja kipeästi. Tulee tätä lukiessa niin mieleen julkisuus.
En tiedä millaista julkisuutta tavoitteli varapuhemies eilisellä kyselytunnilla kun mopo karkasi kokonaan käsistä. Omat (demarit) pitivät puheenvuoroja lupaa saamatta, minuutit olivat suhteellinen käsite ja vasemmistoliiton Minna ”westendin kakaroiksi nimitellyt” Sirnö puhuu salissa kusesta. Eduskunta on arvokas paikka, mutta tätä eivät umpivasurit aina ymmärrä.
On ymmärrettävää, että kyselytunnilla on hallitus-oppositio asetelma, mutta se, ettei puhemies Koskinen antanut yhtäkään kysymysvuoroa Kokoomuksen edustajille herätti kummastusta. Sen sijaan antaessaan kysymysvuoron toveri Filatoville toteaa puhemies, että saamme varmaan vastauksenkin?? Tahditon esitys!
|
