18.9.2008
Politiikan paineet saavat aika ajoin inhottavia piirteitä. Siitä osoituksena on jälleen Eduskunnan budjettikäsittelyn yhteydessä käyty keskustelu. Tuntuu oudolta, että arvostamani kansanedustaja Eero Heinäluoma on sortunut halpamaiseen riman alitukseen keskusteltaessa pankkien oikeudesta muuttaa lainojen korkoja.
Kyse on seuraavasta: Vanhojen lainojen ehdoissa on pankilla määrätyssä tilanteessa yksipuolinen oikeus irtisanoa laina, joka näin kaatuu välittömästi velallisen maksettavaksi. Uusi tilanne tuo vaihtoehdon, missä irtisanomisen sijaan voidaan yhteisesti sovitulla sopimuksella nostaa korkoa, jolloin laina säilyy. Tähänkin on tiukat reunaehdot. Lainasopimuksen tekevät yhteisymmärryksessä asiakas ja pankki, ja se on asiakkaan kannalta kohtuullisempi vaihtoehto kuin lainan irtisanominen.
Toinen sekaannus opposition keskuudessa on puhuminen Amerikan pankkien ongelmien suorasta vaikutuksesta Suomen korkotasoon. Tulisi erottaa pankit, jotka palvelevat yksityishenkilöitä ja toisaalta investointipankit. Ongelmapankit Amerikassa ovat juuri investointipankkeja. Uhat on tiedostettava, mutta vääristely on halpamaista! Eli itse demareiden populismiin ja poliittiseen paniikkiin:
Puheenvuorossaan Eero Heinäluoma kehotti tarkistamaan pöytäkirjoista mitä hän on sanonut, joten tarkistetaan. Tässä suora sitaatti:
"Meillä on 2 miljoonaa asuntovelallista, jotka ovat huolissaan sen jälkeen, kun pankit ovat ryhtyneet vaatimaan lainajärjestelmän muutoksia, niin että yksipuolisesti pankit voisivat muuttaa korkoperusteita ja siirtää nämä maailmalla tehdyt virheet suomalaisten asuntovelallisten vastattavaksi. Jos hallitus haluaa huolehtia luottamuksesta, se ilmoittaisi tässä ja nyt, että hallitus ei pidä tätä oikeana linjana, että asuntovelallisten kimppuun käydään tämän rahoituskriisin, joka on Yhdysvalloissa, tuloksena."
Lainaus on Eero Heinäluoman puheenvuorosta Eduskunnan täysistunnossa 17.9.2008. Ei mikään irrallinen pätkä vaan asiakokonaisuus – täysin perätön väite ilman totuuden pohjaa.
Minua puistattaa tahallinen asioiden vääristely. Kuntapalveluiden järjestämisen yhteydessä SDP:n edustajat toivat jälleen esiin yksityistämisen. Tässä asiassa esiintyy joko tietämättömyyttä, käsitteiden ymmärtämättömyyttä tai tahallista pelottelua.
Esimerkiksi meillä Lahdessa on jouduttu etsimään paljon uusia toimintatapoja. Esimerkiksi perusterveydenhuollosta on ulkoistettu kaksi kolmasosaa. Seuraukset ovat olleet hyvät, vaikka parantamista riittääkin edelleen.
Nämä järjestelyt on toteutettu aikana, jolloin kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja ovat olleet sosialidemokraatteja, ja päätökset on tehty yksimielisesti.
Yksityistettynä meillä on ainoastaan konepalvelu, joka on myyty ulkopuoliselle ja jota hoitaa täysin yksityinen yritys. Jos kunta ostaa palveluja, ei silloin pidä puhua yksityistämisestä ja pelotella yksityistämisen möröllä, kun kysymys on ulkoistamisesta.
Tällainen toiminta on omiaan vähentämään politiikan uskottavuutta
|