Etusivulle

Blogi

9.8.2008

Kesä ehti mennä ennen kuin se oikeastaan edes alkoi. Varsinaisen lomakauden päättymisen huomaa muustakin kuin ilmoista. Meillä Lahdessa poliittinen keskustelu on keskittynyt pariin isoon kaava-asiaan ja valtakunnan tasolla se käynnistyi verotuksella ja siirtyi sitten korkealle tasolle presidentin ja hallituksen taisteluksi. Lahdessa kaikki haluavat kaikille hyvää mutta eivät ole valmiita tekemään ratkaisuja, jotka turvaavat nämä mahdollisuudet. Lähestyvät kunnallisvaalit on saanut selvästikin monenlaisia elämäntapataiteilijoita poteroistaan ylös vastustamaan kaikkea mahdollista. Härskeintä täällä Lahdessa on se, että kaupungin kehityksen kannalta merkittävää Ranta-kartanon kaavaa vastustavat tahot ovat levitelleet julkisuuteen virheellisiä havainne kuvia kyseisen alueen tulevaisuudesta. Luulisi vastuullisten kansalaisten pysyvän kohtuuden rajoissa ja ymmärtävän sen, että vielä nykyäänkin valheella on lyhyet jäljet.

 

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen kanssa tutustuimme Lahden sataman lokkiongelmaan Farmarimessujen yhteydessä. Ministeri ymmärsi ongelman mutta villat tapaamisesta jäivät vähiin. Minun päähäni ei edelleenkään mahdu se, että ihmisen rakentama kohde muuttuu rauhoitetuksi kun muutama naurulokki aloittaa yhdyskunnan rakentamisen kyseiselle aallonmurtajalle. Tekisi mieli kokeilla seurauksia, jos kävisi istuttamassa jotain nopeasti kasvavaa kasvillisuutta kyseiselle paikalle?

 

Lokit eivät ole Lahden suurin ongelma mutta iso kuitenkin. Ongelma on se, että hyvät kaupungin kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttavat hankkeet saavat vuosi toisensa jälkeen liikkeelle pienen mutta äänekkään vähemmistön.

 

Pieni mutta valtaa lain mukaisesti käyttävä vähemmistö asuu myös Mäntyniemessä. Presidentin asettautuminen yksimielistä hallitusta vastaan kansliapäällikön nimityksessä on vertaansa vailla. Minulla oli tilaisuus istua Kokoomuksen työryhmässä pohtimassa perustuslakiuudistusta. Sanoin jo silloin ja sanon uudestaan, että entisenä yrittäjänä pidän outona ajatusta, että minun yritykseni organisaation johtoon valitsisi henkilön joku täysin sivullinen ilman vastuuta oleva henkilö. Nyt tämä probleema konkretisoitui ja vauhdittaa presidentin valtaoikeuksien karsimista. Nykyinen presidentti ei nimityskiistassa kärsi koska on mukana viimeistä kautta mutta uskon tämän heijastuvan SDP:n kannatukseen edelleenkin heikentävästi. Olisi outoa jos tätä presidentin vetoa ei tulevaisuudessa käytetä SDP:tä vastaan. Onhan sitoutumaton sotilasuran tehnyt hallituksen ehdokas Ilkka Laitinen ollut kansliapäällikön paikalle kaikissa testeissä selvästi ykkönen ohi SDP taustaisen Ritva Viljasen.       

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930