27.5.2008
Avoimuus ja kokonaisuuksien hahmottaminen on kaiken päätöksenteon peruskivi myös Lahdessa. Mielestäni avoimuuteen liittyy olennaisesti se, että kun esitämme itselle tärkeitä asioita, meillä on myös rohkeutta tuoda esille mitä tärkeäksi kokemani asian eteenpäin vieminen tarkoittaa. Valtuutettuna sanomme helposti A, mutta jätämme kertomatta mitä löytyy B:n takaa. Vaadimme lisää euroja meille tärkeään asiaan, mutta emme kerro mistä eurot otamme tai keneltä ne ovat pois? Vähättelemme Lahden kaupungin lainamäärää, mutta emme kerro, että jos me emme sitä lyhennä vaan otamme vuosi vuoden jälkeen lisää velkaa, niin sen maksavat jälkikasvumme.
Ymmärrän poliittisen toimeliaisuuden ja siihen liittyvän demokraattisen tavan tuoda esiin itselle tärkeitä asioita ja olla asioista eri mieltä. Toisaalta taas omista poliittisista intresseistä huolimatta välillä on viisasta asettua myös velvoitteiden asettaman esityksen taakse. Tämä on erityisen ajankohtainen asia nyt kun valmistaudumme kunnallisvaaleihin ja paineet oman tai oman ryhmittymän puumerkin saamiseen valmistelussa olevaan talousarvioon kasvaa.
Viimeistä vuotta istuva nykyinen valtuusto on saanut Lahden talouden käännettyä oikeaan suuntaan, kiitos myös hyvän yhteiskunnallisen talouskehityksen. Jos meillä on malttia viimeisten kuukausien aikana, saatamme tehdä historiaa: meidän ei tarvitse kirjata 2009 talousarvioon lisälainanottoa! Sitä nimittäin on kaupungille kertynyt ihan riittävästi. Iloitsimme viime vuoden hyvästä tuloksesta, mutta vähemmälle huomiolle jäi se, että edelleen nettokassavirta oli 18 miljoonaa euroa miinuksella. Kun Lahdella on lainaa nyt noin 150 miljoonaa euroa, ennakoidaan sen kasvavan vuoteen 2010 mennessä yli 200 miljoonaan euroon jos nykyinen kehitys jatkuu.
Entisen YH-Suomen eli nykyisen Avaran osakkeiden myynti kirvoitti keskustelun kuinka Lahti käsittelee omaisuuttaan. Tähän keskusteluun liitettiin myös ”kruunun jalokiveksi” mainittu Lahti Energia. En ota kantaa tässä energiayhtiön myymisen tai omistamisen puolesta, mutta ihmettelen sellaista politiikkaa, missä ensimmäisellä suun avaamisella lyödään kannat lukkoon ja ajetaan omilla toimilla itsensä nurkkaan. Tähän asiaan sopii hyvin alussa mainittu lause, että avoimuus edellyttää kaikkien tosiasioiden tunnustamista.
Lahden kaupungin tulonmuodostuksesta Energian tuloutukset vuodessa ovat olleet yli 25 miljoonaa euroa eli kaksi veroäyriä. Jos näin ei olisi, joutuisi kaupunki korottamaan veroäyriä nykyisestä 19 prosentista 21 prosenttiin. Vaihtoehto olisi myös lisätä lainanottoa käyttömenoihin tai tehostaa toimintaa tuolla summalla. Kun kaupunki ei ole halunnut korottaa veroäyriä, on se lisännyt tuloutusvaatimuksia energiayhtiöltä vuosi toisensa jälkeen. Tämä on aiheuttanut paineita nostaa hintoja, viimeksi lämmön hintaa noin 17 % ja sähköä 20 %. Tämän maksaa kaupungin asukkaat, että kaupunki voi tuottaa palveluja asukkailleen. Joku voisi kutsua tätä piiloverotukseksi. Samaan aikaan kun kaupunki haluaa enemmän ja enemmän rahaa yhtiöltään, kasvaa yhtiötä kohtaan muita paineita.
Vaikka Lahti Energiaa on johdettu erinomaisesti, sen kilpailukyky saattaa heiketä tulevien ympäristö- ja päästökauppahaasteiden sekä koko ajan kallistuvien polttoaineiden hintojen nousun myötä. Heidän, jotka ovat linnoittautuneet ikiajoiksi itsenäisen energiayhtiön kannattajiksi ja sen kaupungin toimesta edelleen kehitettäväksi ”lypsäväksi lehmäksi” - olisi reilua kertoa julki mitä se saattaa vaatia? Päästöoikeudet voivat nousta summaltaan jo lähivuosina samaan, kun yhtiö nyt tulouttaa kaupungille. On myös avoimesti kerrottava, mitä tämä taloudellinen lovi aiheuttaa mahdollisesti palveluissa. En ole energia-alan ammattilainen, mutta uskallan silti väittää, että yhtiön on tehtävä rajuja investointipäätöksiä ja tämän myötä leikattava oleellisesti osinkojaan ja taloudellista tukeaan omistajalle eli Lahden kaupungille.
Kysymys kuuluu, onko Lahti Energialla riittävästi sellaista omaa tuotantokapasiteettia, jonka avulla selviydytään pitkän päälle päästökaupan sekä riittävän tehokkaan tuotannon ja polttoaine-kustannusten nousun puristuksesta?
Kukaan ei ole ollut myymässä yhtiötä. Kun mainitset, että Lahden kaupungin on pakko selvittää avoimesti, ilman tunteita yhtiön tulevaisuus ja kehittymisen mahdollisuudet yhä kovemmassa energiamaailmassa, saat vastauksen, että yhtiötä ei saa myydä. Energia- ja ympäristöasiat eivät ole tärkeitä vain omistajalle vaan myös kaikille asiakkaille ja koko Lahden talousalueelle. Uskon, että Lahden kaupungin päättäjillä on kuitenkin malttia ja tulevaisuuskatsetta vilkkaan keskustelun ja monien paineidenkin alla selvityttää objektiivisesti, mikä on parasta Lahden kaupungille, lahtelaisille ja Lahti Energian asiakkaille
|