Etusivulle

Blogi

22.5.2008

 

Yliopistouudistus on yksi tämän vaalikauden tärkeimpiä uudistuksia. Yliopistojemme tila ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen, sillä olemme jääneet jälkeen moderneista eurooppalaista ja amerikkalaisista yliopistoista. Uudistus onkin välttämätön askel kohti parempaa kilpailukykyä, parempaa opetusta ja laadukkaampaa kurssitarjontaa. Vain näin voimme vastata kovenevaan kansainväliseen kilpailuun osaajista ja tutkimusrahoituksesta.

 

Yllätys yllätys, oppositio otti uudistuksen hampaisiinsa. Kummallista sinänsä, sillä oppositio toteaa välikysymyksessään, että se pitää yliopistouudistusta välttämättömänä. Oppositio asettaa siis itsensä asemaan, jossa se joutuu lopulta äänestämään kannattamaansa yliopistouudistusta vastaan. Näin ollen etenkin demarit osoittavat jämähtäneensä eiliseen ja seisovansa uudistusten tiellä.

 

Uudistuksesta on ollut väärinkäsityksiä ilmassa enemmän kuin siitepölyä. Tässä muutama, jotka vaativat oikaisun: 

 

Ei, yliopistoja ei olla yksityistämässä. Kaikki yliopistot muuttuvat lain myötä joko julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi tai yksityisoikeudellisiksi säätiöiksi ja saavat näin kauan kaipaamansa taloudellisen ja hallinnollisen autonomian. Yliopistot hoitavat jatkossakin julkista tehtävää ja valtiolla pysyy päävastuu yliopistojen perusrahoituksesta. Kaikkien yliopistojen perusrahoitusta vahvistetaan ja lisäksi luodaan uusia keinoja tukea yliopistoja. Yliopistot pystyvät jatkossa hankkimaan ulkopuolista rahoitusta aiempaa laajamittaisemmin, mutta valtion rahoitusta EI tulla kytkemään siihen, kuinka paljon yliopistot saavat ongittua yksityistä rahaa.

 

Ei, valtio ei rahoita innovaatioyliopistoa muiden yliopistojen kustannuksella. Innovaatioyliopisto on korkeakoulujemme kehittämisen kärkihanke, mutta sille suunnattu lisärahoitus ei ole pois muilta yliopistoilta, vaan kyseessä on uutta rahaa yliopistokehykseen. Kaikkia yliopistoja tuetaan.

 

Ei, Suomen yliopistoja ei olla jakamassa pääkaupungin liigajoukkueisiin ja maakuntien divarijengeihin. Hallitus on sitoutunut kehittämään kaikkia maamme yliopistoja tasapuolisesti. Hallitus ryhtyi historialliseen yliopistouudistukseen siksi, ettei opetuksen ja tutkimuksen taso Suomessa laskisi. Yliopistojen toivotaan löytävän omat vahvuutensa ja keskittyvän niiden kehittämiseen.

 

Suunnanmuutoksen taustalla on useiden vuosien selvitys- ja valmistelutyö, ja sen takana ovat niin yliopistot kuin keskeiset sidosryhmät. Hallituksen esitys yliopistolain uudistuksesta tulee eduskuntaan käsittelyyn vuoden päästä, joten työ on vielä kesken. Opetusministeri Sarkomaa tiivisti uudistuksen päätepisteen hyvin: "Haluamme antaa suomalaisille tutkijoille mahdollisuudet Nobel-palkinnon saamiseen."

 

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930