Etusivulle

Blogi

30.4.2008

 

 

Miten jatkossa maahamme tulevat uudet kielitaidottomat maahanmuuttajat voivat pelastaa maamme työvoimapulalta, jos emme pysty antamaan jo maassa oleville maahanmuuttajille riittävää valmiutta sijoittua työmarkkinoille? Tätä kysymystä olen pohtinut, ja tein myös aiheesta kirjallisen kysymyksen. Siirtolaisinstituutin helmikuussa julkaistu tutkimus nimittäin kertoo, että vain alle puolet vuonna 2002 maahan muuttaneista työllistyi kahden vuoden aikana. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysluku on kantaväestöön verrattuna kolminkertainen.

 

 Samaa pohdittiin myös viime viikolla keskiviikkona hallituksen iltakoulussa, jossa maahanmuuttajista saatava apu uhkaavaan työvoimapulaan nostettiin aiempaa tärkeämmälle sijalle. Neljä ministeriön yhteistyönä ryhdytäänkin laatimaan vuoden loppuun mennessä suunnitelmaa, jolla edistetään maahanmuuttajien sijoittumista koulutukseen ja työllistymistä. Opetusministeri Sari Sarkomaa totesi: "on olemassa suuria toiveita ja tarpeita työperäisestä maahanmuutosta, mutta kielikoulutuksen puutteet asettavat esteitä."

 

 Monien alojen huutavasta työvoimatarpeesta huolimatta maahanmuuttajien työllistymistä haittaa edelleen pula riittävästä suomen kielen opetuksesta ja kielen opetuksen hajanaisuudesta, vaikka määrärahoja siihen on vuosittain lisätty. Työvoiman resurssien hukkaamisen lisäksi puutteellinen kielitaito lisää syrjäytymisriskiä, jonka seuraukset tulevat yhteiskunnallemme huomattavasti kalliimmiksi kuin näennäiset säästöt suomenkielen opetuksessa. Vaikeuksia on myös tunnistaa maahanmuuttajien osaaminen.

 

 Olen hyvin tyytyväinen neljän ministeriön yhteistyöstä maahanmuuttajien työllistämisen edistämiseksi, sillä maahanmuuttajien virta Suomeen vain kasvaa tulevaisuudessa. Siirtolaisinstituutin tutkimus ennustaa, että maahanmuuttajien osuus työelämässämme jopa kaksinkertaistuu lähivuosina. Suomen pitää pystyä kilpailemaan työperäisessä maahanmuutossa, sillä tänne töihin tuleva kotimaassaan koulutettu ammattilainen tuottaa suomalaisille veronmaksajille suoraa säästöä. Mutta Suomen pitää myös kyetä tarjoamaan maahanmuuttajille riittävät eväät työllistymiseksi. Kielenopetuksen ongelmien lisäksi kuoppia löytyy myös maahanmuuttajien vastaanottojärjestelmästämme: se ei yksinkertaisesti sisällä riittäviä valmiuksia kertoa tulijalle suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä. Nyt on korkea aika toimia asian korjaamiseksi.

 

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930