Etusivulle

Blogi

18.4.2008

Oppositio on tyrmännyt päivähoitomaksu-uudistukset, sekä syyttänyt hallitusta
lapsiperheiden sorsimisesta. Uudistus on kuitenkin paljon valoisampi kuin mitä
oppositiosta kaikuneet soraäänet antavat uskoa. Laskelmien mukaan 48
prosentilla perheistä päivähoitomaksut laskevat, 12 prosentilla pysyvät
ennallaan ja 40 prosentilla nousevat. Käytännössä siis hyvätuloisten maksut
palautetaan vuoden 2002 reaalitasolle ja pienituloisimpien maksut alentuvat.
Uudistus suosiikin pienituloisia, yksinhuoltajia ja monilapsisia perheitä.
Päivähoitomaksu pienenee osassa yksinhuoltajakodeista jopa sata euroa
kuukaudessa.

Opposition kritiikki tuntuu oudolta senkin puolesta, että ilmassa leijuu
kysymys miksi päivähoitomaksujen tulorajoihin ei viime vaalikaudella tehty
kertaakaan inflaatiotarkastuksia. Tämä oli kuin kylmän käden ojennus
pienituloisilla. Koska tulorajoihin ei tehty inflaatiotarkastuksia, moni
pienituloinen joutui maksamaan yhä korkeampia päivähoitomaksuja ja moni
keskituloinen joutui ylimpään päivähoitomaksuluokkaan.

Kokoomusta on muistuteltu demareiden taholta myös siitä, että lapsilisiä ei
sidottu indeksiin, vaikka asiakasmaksut sidotaan. Syy tähän on se, että saimme
aikaan paremmin etenkin pienituloisia lapsiperheitä tukevan kokonaisuuden.
Lapsilisien sitominen indeksiin nostaisi lisiä arviolta kolme euroa kuukaudessa.
Näin pientä summaa ei monessa perheessä edes huomattaisi, kun taas
pienituloisissa perheissä kolme euroa ei mieltä ja lompakkoa juuri lämmittäisi.
Tämän takia varat kohdennettiin niin, että lapsilisän yksinhuoltajalisään
annettiin kymmenen euron korotus. Tämä on moninkertainen apu heille, jotka sitä
eniten tarvitsevat. Ensi vuoden alusta lähtien lapsilisiä nostetaan myös
kolmannesta lapsesta alkaen samaisella 10 eurolla kuukaudessa. Lapsilisien
sitomista indeksiin ei ole kuitenkaan unohdettu, vaan sosiaaliturvauudistusta
valmisteleva komitea pohtii asiaa paraikaa.

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930