Etusivulle

Blogi

7.3.2008

Maaliskuun ensimmäinen viikko oli mielenkiintoinen niin eduskunnassa kuin omassa maakunnassakin. Viikkoon liittyi Vanhasta, Ruususta, kokousta, Mannerheimia, äänestystä, seminaaria ja tänään vihdoin mökin rauhaa Päijänteen rannalla. Tosin huomenna lauantaina on taas suuri ilo ja kunnia olla mukana valtakunnallisessa veteraaniviikon avajaistilaisuudessa Lahden Sibeliustalossa, missä mukana on myös puolustusministeri Jyri Häkämies. Se on ihan mukava keskeytys mökkiviikonlopun vietolle. Tulen tulevaisuudessakin puhumaan ja kirjoittamaan veteraanien asioista vaikka paikallinen valtamedia sitä vähän ylimielisesti käsitteli. On mielenkiintoista nähdä kuinka maakuntalehti yrittää kikkailla myös "keltaisen lehdistön" alueella, tosin heikolla menestyksellä. Parempaan tulokseen pääsevät vanhalla hyvällä linjallaan, joka ei paljon versoja kasvata.

Tiistaina istuimme Nastolassa erittäin hyvähenkisessä "kuntaseitsikon” kokouksessa. Lahden lisäksi saman pöydän ympärille kokoontuvat tämänkin kevään aikana vielä useita kertoja Hartola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola ja Padasjoki. Näissä kunnissa nähdään omaa metsää pidemmälle ja erotetaan totuus tulevaisuuden hyssyttelystä. Meidän kaikkien tarkoitus on säilyttää elinvoimainen asumisen- työnteon- ja viihtymisen alue oivaltaen se, että yhteistyö ja sen tiivistäminen on voimaa. Uskon, että selvitystyö etenee hyvässä hengessä. Jatkamme jo ensi perjantaina, jolloin kaikkien seitsemän kunnan hallitukset kokoontuvat Lahden Sibeliustalolla. Mukaan seminaariin tulee myös kunta- ja alueministeri Mari Kiviniemi.

Mitä pääministeriin tulee, ymmärrän hyvin hänen reaktionsa vaikka usein asiathan mutkistuu kun pitkistyy. Olen toiminut 90-luvulla neljän vuoden ajan lautamiehenä, ja minun mielestä koko järjestelmän voisi lakkauttaa vaikka heti.

Minulla on tilaisuus nähdä kokonaisuudessa Uralin perhonen elokuva alkuviikosta, mutta torstainen A-studio vahvisti käsitystäni asiasta. Olen entistä skeptisempi yhteiskunnan varoilla tuotettavasta kulttuurista. Sääli, että muutamat hörhöt pilaavat ajan kanssa koko hyvän kulttuuripolitiikan. Maassamme tehdään paljon vastuullista kulttuuria, jota on helppo tukea. Mutta tälle ohjaajalle ostan mielelläni yhden suunnan lipun takaisin Tsekin ihanaan yhteiskuntaan. Ei Suomen henkinen hyvinvointi heikkene hänen puutteesta.

Nyt nautin pari päivää rauhasta, kalastan, ulkoilen, käyn avannossa, haaveilen lisääntyvästä yhteistyöstä läntiseen yhteiskuntaan ja kirjoitan rästiin jääneitä kirjoituksia, ihan omilla ajatuksilla.

 

 

<< Takaisin


Ilen kalenteri
   Syyskuu 2010    
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930